Ryhmähenki ja luonnonlumi!

Monesti kuulee ihmisten kysyvän,miten meidän junnu joukkueen ryhmähenki toimii ja voiko leireillä olla oma itsensä. Tänä vuonna on kyllä toiminut kiitettävän hyvin. On aina alussa jännittävää miten asiat lähtevät sujumaan, koska jokainen meistä kymmenestä on oma persoona yhdessä omien toimintatapojensa kanssa. Ensimmäisellä leirillä oli hieman näkyvissä pientä jännitystä, koska kaikki evät tunteneet toisia kunnolla ja jokainen haki paikkaansa. Mitä pidemmälle ollaan leireistä menty on monista paljastanut uusia ja mahtavia puolia, mitkä tuovat väriä leirielämään.

Kyllä sen huomaa, jos joku/jotkut puuttuvat leiriltä. Heti on vähän tyhjä aukko, eikä sitä muut oikein pysty täyttämään. Olisi aika vaikeaa olla leireillä, jos kukaan ei tulisi keskenään toimeen. Vietämme kuitenkin yhdessä aikaa noin 60 vuorokautta vuodesta. Ainakin tyttöjen kanssa on ollut hauskaa, kun voimme höpötellä kaikesta maan ja taivaan välillä. Iltaisin on hyvä nukahtaa nauruun ja herätä taas seuraavaan päivään hyvillä mielin, kun tietää ympärillä olevan samanhenkisiä ihmisiä. Leirien lopussa yleensä väsymyksen jo iskiessä tsempataan yhdessä. Tunnetusti koskaan pojille ei voi myöntää väsymystä, koska saa itselleen titteliksi ”nahkaaja”. Joulukuun Vuokatin leiri onkin omalta osaltani erilainen tai tavallaan haikea. Se nimittäin on viimeinen junnu leiri ikinä. Nopeasti on ne kaksi vuotta kulunut.

Sitten huomio toiseen sanaan otsikossa, Luonnonlumi!

Koko alkutalven on puhuttu vain kuinka lunta ei näy missään ja harjoittelu tapahtuu ruuhkaisilla ensilumen laduilla. Itse ainakin kaipaan , että saan hiihdellä rauhalliset lenkit ilman kauheata ihmismäärää. Tulin reilu viikko sitten Kuusamoon rentoutumaan ja hakemaan hyviä harjoituksia.

Sitä todellakin sain, ekaa kertaa tälle talvelle pääsin hiihtämään pelkälle luonnonlumelle auringonpaisteeseen ja pakkasmittarin näyttäessä -12 astetta. Oli mahtava käydä kyläilemässä mummolassa, koska talven edetessä viikonloput menevät kisoissa. Alkuviikosta on Jannen kanssa myös vihdoin päästy kunnolla testamaan uutta kalustoa Rukalla. Hyvällä vauhdilla voi valmistautua kiihtyvään kilpailukauteen. Pidetään peukkuja kaikille suomalaisille tulevana viikonloppuna Rukan kisoissa!

ps.Sataa sataa ropisee pili-pili-pom.....Toivottavasti jatkossa lumena!

-Sussu

Kisakausi avattu, vaikka vaikeaa on ollut!

Viime blogissani kerroin tulleeni sairaaksi ja sitä tautiahan kesti pitkään, lähes kaksi kuukautta ennen kuin olo parani normaalimmaksi. Kyllä taas koiteltiin meikäläistä näin syksyn aikaan, mutta näinhän se on aina ennenkin mennyt. Harjoitustaukoa kesti kuukausi, eikä onnistuneita harjoituksia tullut. Posket pyöristyivät, kunto valui pohjamutiin ja erityisesti mieli oli maassa. Ainoastaan yo-kirjoitukset sain hoidettua pois alta.

Ensimmäisen kilpailun tälle vuodelle hiihdinkin vajaan kahden viikon harjoittelun jälkeen Suomen Cupin viestissä. Startti ei todellakaan ollut järkevä siihen saumaan. Viestistä tuli vain huono kisa ja kisaa seurasi taas kolme heikkoa harjoituspäivää. Nyt tekeminen on pikkuhiljaa alkanut tuntua siltä, miltä pitääkin.

Tänä viikonloppuna hiihdin Vuokatin kisoissa MC-tarkkailuissa. Lähdin tämän päivän perinteisen kisaan odotuksena hyvä ja ehjä hiihto. Sellainen tuli, mutta pitovoitelu epäonnistui täydellisesti ja vesitti toiveet hyvistä sijoista. Positiivisinta tässä nyt on kuitenkin se, että pääsee harjoittelemaan ja jopa kilpailemaankin, kuten vuodenaikaan kuuluu. Onneksi ei ole vielä edes kunnolla lumi maassa ja tärkeimmät kilpailutkin noin 3kuukauden kuluttua. Ei siis mitään paniikkia! ;)

Rovaniemen leiri jäi Ramsaun leirin tapaan osaltani väliin. Tosin Rovaniemelle en halunnut lähteä siksi, että koin Vuokatin harjoitusolosuhteet paremmaksi. Pääsin harjoittelemaan U18 -ryhmän mukana kyseisenä viikkona Juho Halosen valmennuksessa. Leiri onnistui hyvin ja sain tehtyä laadukkaita harjoituksia, kun suksihuoltokin oli ryhmän puolesta hoidossa.
Seuraavat kilpailut, joihin aion osallistua, ovat Kontiolahden FIS-hiihdot. Toivon mukaan siellä olisi meno taas pykälän verran parempaa, ja pystyisin pitämään itseäni taas entistä ahtaammalla. Paljon on vielä tehtävää vauhtiin, joka Nuorten MM-kisoissa riittäisi.
Harjoituksia jatkaen ja lumisateita toivoen,
-Iivo
ps. minkähän joulukalenterin sitä tälle vuodelle hankkis? :)

Elämyksiä ja uusia kokemuksia

Näin leirityskauden lähestyessä loppuaan ajattelin jaaritella omia fiiliksiäni kuluneesta leirityskaudesta nuorten maajoukkueessa.

Ryhmään pääsy oli minulle kova juttu ja hyvä motivaattori lähteä rakentamaan uutta harjoittelukautta. Leiritykset joukkueen kanssa ovat tuoneet mukanaan vaihtelua harjoitteluun ja olen viihtynyt ryhmässä aivan älyttömän hyvin! Ei se maajoukkuestatus kuitenkaan minua yhtään enemmän ammattilaiseksi ole muuttanut ja asioiden harjoitteluahan nämä junnuvuodet vielä ovatkin!

Leirityskauden aikana olenkin kokenut niin ensimmäisen korkeanpaikan leirini, ensimmäisen verikokeeni kuin ensimmäisen dopingtestinikin. Hieronnassa käymistäkin on tullut harjoiteltua ja sen olen ehtinyt todeta erittäin rentouttavaksi ja miellyttäväksi touhuksi, ellei sitten satu olemaan aivan tukossa.. Ja aloittelija kun olen, olen ottanut myös ensituntumaa suksieni hoitoon poistamalla niistä ensi kertaa itse liisterit.. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, ehkä se minustakin vielä joskus voitelumestari  kehiytyy :)

Leirit ovat tuoneet vaihtelua erityisesti harjoittelumaastoihin. Etenkin Ramsau ja Ylläs ovat olleet mahtavia leiripaikkoja. Ramsau olikin oikeastaan yhtä lailla elämysmatka siinä missä hyvä ja onnistunut leirikin. Kaikkiaan leirit ovat olleet antoisia. Ryhmämme tytöt ovat niin loistavaa treeniseuraa kuin iltaista juoruseuraakin, poikien seuraakaan väheksymättä. Ei niistä pojista kuitenkaan treeneissä iloa ole, vain selkää saa katsella! Janne on ollut meille urheilijoille kannustava ja ammattitaitoinen valmentaja, jolta on saanut kaikesta tekemisestä hyvin palautetta.

Valmistaudun alkavaan kauteen hyvillä mielin. Usko omaan tekemiseen on parantunut sen myötä mitä asioita on tehty huolella. Vaikka keskittyminen harjoituksissa saattaakin välillä hieman herpaantua tuttuja nähdessä, on se parantunut paljon edellisistä vuosista, kun halu tehdä asiat kunnolla on kasvanut. Paljon on siis opittu, mutta miinukseksi sanottaneen ettei rinnallevedon oikeaoppinen suoritustekniikka vieläkään oikein nappaa! Liekkö hieman harjoittelun puutetta havaittavissa..

Kaiken kaikkiaan en tiedä olenko sen taitavampi kuin ennenkään, mutta uusia kokemuksia on maajoukkueen mukana tullut! Ja täytynee sanoa, että leirityksien myötä olen päässyt tekemään hyvin tuttavuutta oman kouluni rehtorin kanssa. Ainakin poissaoloanomusten kirjoittelu sujuu jo rutiinilla! ;D

Lunta ja hiihtokelejä odotellessa,

Johanna

Talven odotusta

Paljon on tapahtunut sitten viime blogikirjoitukseni. On ollut sairastelua, toipumista, leireilyä, kirjoituksia ja vaikka mitä. Välillä tunnelin suulla on ollut ovi kiinni, valoa on tullut vain avaimenreiästä, mutta kuitenkin edes sieltä. Pikku hiljaa viilalla viilaten on kuitenkin reikää suurennettu ja nyt kajastaa jo ihan kunnolla, parempaan ollaan taas menossa;) eikä ole vielä edes kiirettä, sillä Turkin kisoihin on runsaasti aikaa. Joten edelleen maltilla kohti kisakautta.

Tällä hetkellä hiihtäjien keskuudessa harmia aiheuttaa lämmin sää. Tästä syystä hiihtämään pääsee vain harvoilla paikkakunnilla, joihin lukeutuu mm. tämän hetkinen sijaintini eli Rovaniemi.  Pyrkimyksenä on hiihtää mahdollisimman paljon, unohtamatta kuitenkaan jalkalenkkejä ja voimaharjoittelua, joita varsinkin nyt keleistä johtuen tulee ehkä hiukan enemmän kuin jos kelit olisivat paremmat. Mutta ei auta itku markkinoilla, kelit ovat samat kaikille ja kompromisseja täytyy tehdä. Eiköhän se lumi sieltä jossain vaiheessa tule.  Ja tuleehan se, kuten on aina ennenkin tullut, pitää vain jaksaa odotella..

Tässä parina päivänä on hiukan herättänyt huvitusta meidän ryhmän joukossa Lapin Kansassa ilmestynyt juttu, jossa Ounasvaaran ensilumenlatua sanotaan vaaralliseksi. Noh, saahan sitä jokainen mielipiteensä sanoa, tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että kaikki ovat pysyneet pystyssä eikä mitään haavereita ole sattunut. Ehkä ainoa vaara, joka tulee mieleeni, on hiihtää liikaa ja liian kovaa. Se vaara on tähän aikaan vuodesta aina olemassa, kun innosta pinkeinä jauhetaan ensilumilla menemään ja vauhtisokeus meinaa iskeä. Pitää vain malttaa ja mennä omaa vauhtiaan. Kyseisessä lehtijutussa ei tästä vaarasta puhuttu ollenkaan..

Lumea odotellen,
Sami
(ps. Nenäpäivän kunniaksi nenäkuva)