Terveiset Erzurumista!

Ensimmäinen viikko eli sopeutumisviikko on kohta takana ja ensimmäiseen starttiin on enää muutama päivä. Matkustaminen Istanbuliin sujui ongelmitta ja reissu jatkui seuraavana päivänä lennolla Erzurumiin.

Hotellimme sijaitsee noin 2200m korkeudessa, joka on tuonut omaa haastetta ainakin omaan sopeutumiseeni. Pari ensimmäistä päivää tuntui todella raskaalta ja painokin tippui muutaman kilon, vaikka join mielestäni todella hyvin.Sen jälkeen on tuntunut ihan hyvälle ja tänään olisikin vuorossa ensimmäinen kokeilu vähän kovempaan vauhtiin.

Keli on aiheuttanut pieniä aikataulumuutoksia, kun täällä vuoristossa on pariin otteeseen iskenyt vähän kovempi lumimyrsky. Eilen keli äityi niin pahaksi ettei ulos saanut mennä. Hiihtokeli on ollut kyllä lähes
poikkeuksetta hyvä, koska kisapaikka sijatsee noin 40km päässä majoituksesta ja huonot kelit eivät ole osuneet sinne.

Alkukausi on osaltani sujunut paremmin kuin hyvin, jonka seuraksena hiihdin M20 -sarjassa skiathlonin SM-kultaa ja aikuisten SM-kisoissa sijan 9. En ole kuitenkaan MM-kisoja pahemmin stressannut, koska tiedossa on, että korkealla hiihdettäessä keho saattaa reagoida ei niin toivotulla tavalla. Toivotaan kuitenkin koko joukkueelle onnistuneita kisoja ja mielellään itsellekkin sellainen hiihto ettei tule ihan turha reissu:)

MM-ryhmästä pääsi kisoihin 6 urheilijaa 10:stä, joten harjoittelu ryhmässä näyttää onnistuneen. Olen ryhmän viimeinen blogikirjottaja ja tahtosinkin kiittää kaikkia lukijoita kuluneesta vuodesta. Toivottavasti sama meininki jatkuu ensi vuonnakin!

-Terveisin Antti
(kuva: Jari Havela)

We are ready for a good time…

Nyt on enää muutama hassu hetki nuorten MM-hiihtoihin vuonna 2012 Turkin Erzurumissa. Suomen joukkue matkusti kisapaikalle hyvissä ajoin, eli noin viikko ennen ensimmäistä kisapäivää. Nyt voi jo todeta, että jokainen päivä on ollut arvokas sopeutumisen suhteen. Ei ole kovin helppoa sopeutua asumiskorkeuteen, joka on 2450 metriä merenpinnan yläpuolella eikä kisakorkeuteenkaan, 1750 metriin. Pitää muistaa, että kyseessä on nuorten kisat ja harvalla on kokemusta tällaisista oloista. On tietenkin vähän outoa asua 700 metriä korkeammalla kuin itse kisapaikka, mutta muuta vaihtoehtoa ei todellakaan ole ollut tarjolla. Kisapaikka Kandilli sijaitsee noin 40 kilometriä Erzurumista eikä siellä ole mitään, ei siis yhtään mitään, puhumattakaan hotelleista. Erzurumin kaupunki on iso, mutta vaikuttaa saasteiselta, joten kaikki joukkueet asuvat paikallisen laskettelukeskuksen läheisyydessä, eli noin puoli kilometriä kaupungin yläpuolella. Tässä ”meidän” hotellissa asuvat ainakin Japanin, Armenian, Kanadan, Saksan ja Venäjän hiihtäjät, joten olemme korkeuksissa hyvässä seurassa.  

Joukkueenjohtajana haaveilen tietenkin hyvästä menestyksestä, kaikki muu olisi virkarikos. Mutta, mutta – minulle tämä ei ole näin mustavalkoista, pidän nimittäin vanhasta sanonnasta: ”Minä teen parhaani ja katson mihin se riittää”. Minulle tällainen ajattelutapa sopii oikein hyvin! Jos teini-ikäinen hiihtäjä tekee sen mihin parhaimmillaan pystyy, eli parhaansa, on vaikea lähteä vaatimaan tältä nuorukaiselta vielä enemmän… Eikös vaan? Silloin on ihan sama onko sijoitus 27. tai kahdeksas.

Mitalitavoitetta kysytään tietenkin aina, mutta sellaista ei ole olemassa, ei ainakaan virallista. Urheilijoilla on tietenkin omat henkilökohtaiset tavoitteet ja minulle se riittää mainiosti. Tässäkin Suomen joukkueessa on urheilijoita, jotka tavoittelevat mitaleita, jopa sitä kirkkainta. Toisaalta joillakin tavoite voi olla jatkoon pääsy sprintin karsinnasta tai sijoittuminen viidentoista parhaan joukkoon henkilökohtaisella matkalla. Suomesta on Turkin vuoristoon lähetetty fiksuja ja lahjakkaita nuoria urheilijoita, joten tavoitteet taitavat olla realistisella tasolla. Ja hei, muistakaa, kenenkään ura ei lopu näihin kisoihin, vaan tämä on erinomainen kokemus ja yksi askel kohti isompia tavoitteita aikuisten sarjassa...

Kokemus ja elämys tämä totta tosiaan on. Kisapaikalla ei ole juurikaan puustoa, kiviä tai muuta mihin olemme kotona tottuneet. Minä kutsuisin tätä ehkä tundraksi tai aroksi. Ladut kiertävät pienellä alueella ja samaa mäkeä kiivetään ylös monesta eri suunnasta. Ladut ovat erinomaisen leveät ja todella vaativat. Nousut ovat pitkät, suhteellisen loivat ja hiihdettävät, eli minusta aika ”vanhanaikaiset” ja mahtavan hyvät. Hyvästä hapenotosta ei taida olla mitään haittaa. Suomesta ei taida löytyä kovin paljon vastaavia latuprofiileja, harmi!

Hååhetki lähestyy ja olemme valmiita taistelemaan maailman juniorieliittiä vastaan. Onnea kisoihin Susanna, Saana, Linda, Katri, Anni, Marjaana ja Maria sekä Joonas, Antti O., Sami, Antti H., Iivo, Ristomatti, Perttu, Juho sekä muu staffi, etenkin maailman paras huoltotiimi… J

Glenn Lindholm

Team Captain, Suomi-Finland     

(kuva: Jari Havela)

  

Viimeistä viedään

Tällä hetkellä on menossa ehkä kiireisin viikko ikinä. Alkuviikosta on hoidettu viimeisiä lukion kokeita alta pois, että keväällä saisi lätsän päähän. Tänään on ensimmäinen päivä kun sai nukkua pitempään  ja rauhassa hiihtää auringonpaisteessa. Loppuviikkokin jatkuu vähintään yhtä kiireessä. Huomenna on vuorossa äidinkielen yo-kirjoitukset ja lauantaina pitäisi olla koneessa matkalla Helsinkiin. Sunnuntaina on tarkoitus startata vielä Vantaalla, koska on tärkeää  saada kisa alle ennen kauden kohokohtaa. Maanantai jatkuu vielä kirjoituksien osalta Mäkelänrinteen lukiossa kun vuorossa on englannin kuuntelu. Onneksi nykyisin kirjoituksia saadaan koulujen puolesta siirrettyä ympäri Suomen. Olisi muuten tullut kiire Rovaniemeltä selvitä ajoissa Helsingin päähän ja seuraavaan koneeseen. Toisaalta pienestä kiireestä on ollut hyötyäkin, koska ei ole ajatellut vielä liikaa tulevia junnu mm-kisoja ja matkan haasteita.
Valmistautuminen on omalta osaltani mennyt hyvin. Viime viikolla olimme pakkasia karussa Vuokatin putkessa ja sai pidettyä hiihtotuntumaa sopivasti yllä. Pakkaset eivät ole aivan hirveästi sotkeneet kuvioita, mutta toki ohjelmaa on jouduttu hieman soveltamaan. Viikon tehot pystyi tekemään testiaseman matolla ja se on onneksi toiminut aikaisempinakin talvina pakkasilla hyvin.
Onneksi loppuviikoksi on luvattu oikein sopivia kelejä ja saa vedettyä loputkin harjoituksen kunnialla läpi.
Toivottavasti koko joukkue on pystynyt valmistautumaan onnistuneesti mielenkiintoiseen reissuun ja olemme iskussa oikeaan aikaan! Turkista saamme varmasti suuren määrän kokemuksia ja elämyksiä hieman erilaisesta hiihtomaasta.
Ei muuta kuin tuulta purjeisiin ja keula kohti Turkkia!
-Sussu

Jäniksen vuosi...

..tai ei ainakaan minun. Mitä tässä nyt kertois? Jahkailisi samaa terveysongelmaa ku syksyllä ja alkutalvesta? Ei kai. Pohtisi kuuden antibioottikuurin vaikutusta elimistöön? Ei. Siitäkään ei voi kertoa, sillä kuurit eivät ole purreet. Valkeakosken jälkeen aloitin taas uuden antiobiootti-aikakauden. Tämän kertainen kuuri oli kova ja pitkä (10vrk). Yleisolo tuntuu nyt vähän pirteämmältä ja hyvä niin, sillä jätinhän Keuruun SM-kisat, sekä minulle passelin matkan, pertsan prologin, väliin vain siksi, että olisin lyönnissä Turkissa.

Ei jäädä kuitenkaan makaamaan tuleen, vaan keskitytään kauden pääkisoihin. Turkin eksoottiset olosuhteet ja halu nähdä tämä ”suuri” hiihtomaa pitävät motivaation korkealla, vaikka tälle kaudelle luomani kovat menestysodotukset taitavat koitua liian koviksi. Lääkkeitä siemaillessani seurasin kuitenkin innoissani Keuruun kisoja TV:stä, sillä pärjäsiväthän Antti ja Sami siellä hienosti.  Toivottavasti saadaan hyvä draivi päälle ohuessa ilmassa koko joukkueen voimin ja kirkastetaan viime vuotinen viesti pronssi! Eiköhän se kaikille meille viidelle poikaselle ole riittävä tavoite!

Pakkasjakso ei ole haitannut minua niin paljon, koska en muutenkaan olisi täysipainoisesti voinut harjoitella, mutta muutoksia se on aiheuttanut ohjelmaan. Olen käynyt salilla ja vesijuoksemassa uimahallilla. Hiihtoputkessa olen pystynyt pitämään hiihtotuntumaakin yllä mainiosti. Viikon päästä toivottavasti on inhimilliset kisaolosuhteet ja starttaamaan pääsisi jossain päin Suomea, sillä 13.pvä maanantaina onkin jo lähtö kohti Turkkia.

Pärjäilemisiin,
Iivo.