Nyt on enää muutama hassu hetki nuorten MM-hiihtoihin vuonna 2012 Turkin Erzurumissa. Suomen joukkue matkusti kisapaikalle hyvissä ajoin, eli noin viikko ennen ensimmäistä kisapäivää. Nyt voi jo todeta, että jokainen päivä on ollut arvokas sopeutumisen suhteen. Ei ole kovin helppoa sopeutua asumiskorkeuteen, joka on 2450 metriä merenpinnan yläpuolella eikä kisakorkeuteenkaan, 1750 metriin. Pitää muistaa, että kyseessä on nuorten kisat ja harvalla on kokemusta tällaisista oloista. On tietenkin vähän outoa asua 700 metriä korkeammalla kuin itse kisapaikka, mutta muuta vaihtoehtoa ei todellakaan ole ollut tarjolla. Kisapaikka Kandilli sijaitsee noin 40 kilometriä Erzurumista eikä siellä ole mitään, ei siis yhtään mitään, puhumattakaan hotelleista. Erzurumin kaupunki on iso, mutta vaikuttaa saasteiselta, joten kaikki joukkueet asuvat paikallisen laskettelukeskuksen läheisyydessä, eli noin puoli kilometriä kaupungin yläpuolella. Tässä ”meidän” hotellissa asuvat ainakin Japanin, Armenian, Kanadan, Saksan ja Venäjän hiihtäjät, joten olemme korkeuksissa hyvässä seurassa.
Joukkueenjohtajana haaveilen tietenkin hyvästä menestyksestä, kaikki muu olisi virkarikos. Mutta, mutta – minulle tämä ei ole näin mustavalkoista, pidän nimittäin vanhasta sanonnasta: ”Minä teen parhaani ja katson mihin se riittää”. Minulle tällainen ajattelutapa sopii oikein hyvin! Jos teini-ikäinen hiihtäjä tekee sen mihin parhaimmillaan pystyy, eli parhaansa, on vaikea lähteä vaatimaan tältä nuorukaiselta vielä enemmän… Eikös vaan? Silloin on ihan sama onko sijoitus 27. tai kahdeksas.
Mitalitavoitetta kysytään tietenkin aina, mutta sellaista ei ole olemassa, ei ainakaan virallista. Urheilijoilla on tietenkin omat henkilökohtaiset tavoitteet ja minulle se riittää mainiosti. Tässäkin Suomen joukkueessa on urheilijoita, jotka tavoittelevat mitaleita, jopa sitä kirkkainta. Toisaalta joillakin tavoite voi olla jatkoon pääsy sprintin karsinnasta tai sijoittuminen viidentoista parhaan joukkoon henkilökohtaisella matkalla. Suomesta on Turkin vuoristoon lähetetty fiksuja ja lahjakkaita nuoria urheilijoita, joten tavoitteet taitavat olla realistisella tasolla. Ja hei, muistakaa, kenenkään ura ei lopu näihin kisoihin, vaan tämä on erinomainen kokemus ja yksi askel kohti isompia tavoitteita aikuisten sarjassa...
Kokemus ja elämys tämä totta tosiaan on. Kisapaikalla ei ole juurikaan puustoa, kiviä tai muuta mihin olemme kotona tottuneet. Minä kutsuisin tätä ehkä tundraksi tai aroksi. Ladut kiertävät pienellä alueella ja samaa mäkeä kiivetään ylös monesta eri suunnasta. Ladut ovat erinomaisen leveät ja todella vaativat. Nousut ovat pitkät, suhteellisen loivat ja hiihdettävät, eli minusta aika ”vanhanaikaiset” ja mahtavan hyvät. Hyvästä hapenotosta ei taida olla mitään haittaa. Suomesta ei taida löytyä kovin paljon vastaavia latuprofiileja, harmi!
Hååhetki lähestyy ja olemme valmiita taistelemaan maailman juniorieliittiä vastaan. Onnea kisoihin Susanna, Saana, Linda, Katri, Anni, Marjaana ja Maria sekä Joonas, Antti O., Sami, Antti H., Iivo, Ristomatti, Perttu, Juho sekä muu staffi, etenkin maailman paras huoltotiimi… J
Team Captain, Suomi-Finland
(kuva: Jari Havela)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti