Terveisiä Lapin Ruskasta

Hurja, miten aika kuluu nopeasti. Vasta olimme kesäkuussa Vuokatin leirillä ja mietimme tyttöjen kanssa mitä uskallamme tänne teille hiihdon ystäville kirjoittaa. Silloin vielä ajattelin, että eihän minulla ole mitään kiirettä, kun reilu 9 viikkoa aikaa. Apua, tässä nyt ollaan, ja on minun vuoro avartaa teille vähän meidän junnujoukkueen arkea yhdestä näkökulmasta.

Tänä vuonna oli erilainen tilanne lähteä leireilemään ryhmän kanssa, kun olimmekin Annin kanssa vanhimmat tytöt. Tuntuu hurjalta ja välillä pelottavaltakin kuinka me vanhenemme ja yhtäkkiä hiihdämme viimeistä vuotta junnusarjoissa. Se luo uudenlaisia lähtökohtia tulevaan talveen. Välillä vain tulee tunne, kuinka haluaisi olla se pieni tyttö ja nauttia niistä hienoista hiihtokokemuksista. Toisaalta on hienoa nähdä kuinka on pystynyt kehittymään vuosi vuodelta ja toivottavasti sama jatkuu tulevina vuosinakin.

Tähän mennessä olemme taistelleet kunnialla läpi 3 erilaista leiriä ja 4 vielä odottamassa. Omalta osaltani kesä on sujunut hienosti ja saanut tehtyä onnistuneita viikkoja. Suuria muutoksia ei ole tullut edelliseen vuoteen verrattuna, määrällisesti samaa luokkaa ja tehoja on tullut viikkoihin enemmän.

Ehdottomasti kesän yksi parhaista hetkistä oli Ylläksen leiri, jossa viimeistään oppi, kuinka väsyneenäkin kropasta pystyy vielä raapimaan tehoja irti. Tykkään kokeilla omia rajoja, jonka takia viikon kohokohtia ovat kunnon ”rääkki” treenit. Se tunne, kun taistelet kuuluisia maitohappoja vastaan. Kovien harjoitusten lisäksi on muistettava hyvä ravinto ja varsinkin lepo.

Tästä johtuen monesti aikaa muuhun ns. normaalien nuorten ajanvietteisiin ei hirveästi ole. Itse en ole kokenut, että jäisin mistään paitsi etten välttämättä voi olla myöhään viettämässä iltaa tai juhlimassa. Parhaiten vapaa-ajan viettää perheen kanssa.

Ei ilman säikähdyksiäkään selvitty kesästä. Reilu kolme viikkoa sitten sattui työtapaturma ja kaaduin rullilla. Istuin sairaalassa kuvattavana ja tuntui, että ei tässä ole mitään järkeä. Kerkesin vilkkaan mielikuvitukseni takia käymään kaikki mahdolliset läpi. Onneksi äiti rauhoitti vieressä ja naureskeli minulle. Lopputuloksena peukalo murtunut ja 2 viikkoa kipsissä.

Voitte vain kuvitella kuinka otti päähän kävellä sieltä pihalle ja teki mieli vaan huutaa. Onneksi Koutsi otti minun puolesta rauhallisesti ja käytti mielikuvitusta treenien suhteen. Loppuen lopuksi saattoi vain olla hyvästä, että joutui tekemään erilaisia treenejä reilun viikon ajan, eikä käynyt pahemmin.

Nyt viikonlopun olen ladannut akkuja Rukan maisemissa vaaroja kiertäen ja hyviä treenejä hakien. Voiko olla parempaa kuin Rukan maisemat, auringonpaiste ja alkava ruska.

Suosittelen kokeilemaan!

Ihanaa syksyä kaikille!
Palaillaan!

-Sussu