sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Terveisiä täältä Muoniosta!

Kovan Ramsaun leirin jälkeen ensimmäinen viikko meni täysin palautellessa ja nukkuessa uudessa ''kotipaikassani'' Muoniossa. Ramsaun jälkeen seuraava leiri alkoi noin kahden viikon päästä. Väsymys painoi vielä silloinkin, mutta päivä päivältä alkoi tuntumaan normaalilta ja leiri maistui loppua kohden paremmalta.

Olen nyt ollut viikon Muoniossa.  Olen saanut hiihtää hyviä treenejä Oloksen kovissa maastoissa ja samalla käydä koulua Muonion lukiossa. Olen tyytyväinen siihen, että tulin tänne opiskelemaan ja treenaamaan 2. jaksoksi, koska en ole aikaisemmin tähän mennessä kautta pystynyt hiihtämään näin paljon kuin nyt. Plussana vielä se, kun on vain kolme kurssia tässä jaksossa. Se pelottaakin, että miten seuraavassa jaksossa pärjään Kempeleessä, kun luvassa on huimat 6 kurssia! Mutta jospa siitä selviäisin, kun sittenhän jo kisakausi alkaa ja treenitunnit tippuvat.

Ensi viikon torstaina meidän nuorten maajoukkeella alkaa leiri Rovaniemellä. Toivon sieltä saavani viimeiset hyvät treenit ensimmäisiin tämän kauden kisoihini Olokselle! Harjoituskausi on vielä kesken, joten en vielä odota itseltäni mitään huippusuorituksia, mutta onhan se tietenkin taas mukavaa ja mielenkiintoista nähdä miten se suksi liikkuu ensimmäisissä kisoissa!

-Sanna

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Vuokatti

Idag avslutades vår lägervecka i Vuokatti. Lägerprogrammet var denhär gången inte så särskilt hårt men det kändes ändå helt tillräcklit. Mycket på grund av att det bara var drygt 1,5 vecka sedan vi kom hem från vårt höghöjdsläger som vi hade i Ramsau. Ändå tycker jag att återhämtningen från det lägret varit helt bra.
Höstens träning har gått enligt planerna för min del, fastän jag som många andra hunnit med några förkylningsdagar efter skolstarten. Det är sådant man får räkna med som idrottare.

Jag tycker det underlättar träningen ganska mycket att gå i ett idrottsgymnasium där vi har gemensamma träningar flera gånger i veckan. Och där det dessutom är accepterat att ta det som är viktigare dvs. Skidåkningen i första hand och sedan skolgången.
Nästa lägervecka kommer vi i st1-gruppen att tillbringa i Rovaniemi med start den 3.november.

Sedan drar min tävlingssäsong igång i Olos den 11.november.
Vi skall hoppas på en snörik och fin skidvinter även i år!!

Christoffer Lindvall

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Syyskuulumisia ja ripaus Ramsauta

Vettä, vettä ja vettä! Puolitoista viikkoa sitten kauniit Ramsaun maisemat vaihtuivat Suomen sateiseen syksyyn. Ensimmäinen päivä, jolloin ei ole satanut oli eilen. Nautiskelinkin siitä metsässä liikkuen ja karpaloita poimien. Tein myös ehkä yhden vuoden viimeisistä rullahiihtolenkeistä, kenties jopa viimeisen. 

Leiri Ramsaussa onnistui täydellisesti, ilman mitään ongelmia. Sää oli aivan upea! Aurinko paistoi joka päivä, eikä vettä satanut yhtään pisaraa. Luntakaan tosin ei satanut, mutta pystyimme kuitenkin tekemään kaikki hiihtoharjoituksetkin suunnitelmien mukaan.  Leiri oli minulle ensimmäinen korkealla ja oli mielenkiintoista ja hieman jännittävääkin nähdä miten itse sopeudun ohuempaan ilmaan. Ensimmäisen päivän pääkivun selätettyäni pysyin nautiskelemaan harjoituksista ja kaikki sujui oikein hyvin.

Pientä jännitystä leirille myös mahtui ainakin minun osalleni. Ensimmäinen hissimatka ylös hiihtopaikalle nosti sykettä melkein enemmän kuin mikään reeni! 60 ihmistä suksien kanssa ahdattuna samaan pieneen gondoliin roikkumaan kilometrin korkeuteen oli järkytys ahtaan- ja korkeanpaikan kammosta kärsivälle. No, kammot ainakin hellittivät kymmenien hissireissujen jälkeen!

Yksi mahtava harjoitus oli sauvarinne syöksylaskurinteessä. Keskellä rinnettä saimme yhtäkkiä kavereita sonneista, jotka pistivät meihin vähän lisää vauhtia… Olimme ilmeisesti tulleet heidän reviirilleen.
Hieman haikein mielin ja aivan mahtavia maisemia ikävöiden palasin takaisin Suomeen. Heti aluksi piti jo kaivaa toppatakki ja paksummat harjoittelu vaatteet esiin. Nyt olen harjoitellut vähän aikaa hieman kevyemmin, että palautuminen korkealta on varmistettu. Koulussa on ollut ”hieman” järjestelemistä ja tekemistä saada muut kiinni.

Huomenna saan vihdoin tehtyä viimeisen rästikokeen ja samalla kellon lyömällä alkaakin jo uusi leiri Vuokatissa ;) Nyt siis pikku hiljaa valmistautumista kisakauden alkuun Vuokatti Ski Teamin väreissä!

- Saana

lauantai 8. lokakuuta 2011

Vuokatin arkea

Viimeiset pari kuukautta on osaltani vierähtänyt pääasiassa Vuokatin maisemissa. Treenaamista ja koulunkäyntiä on siis kuulunut ohjelmaan. Mukavahan se on täällä hyvissä maastoissa harjoitella. Pieni miinus on vain ollut melko sateiset säät, mutta ne taitavat kuulua syksyyn melko olennaisesti.

Ramsaun keikka jäi minulta valitettavasti väliin viime hetken sairastumisen vuoksi, korkealle kun on ihan turha kuumeisena lähteä. Kävin onneksi viime syksynä Ramsaussa, joten tämän leirin jääminen väliin ei niin paljon harmita. Ramsaun leiri on nimittäin hieno kokemus monellakin tapaa ja sieltä saa arvokasta kokemusta siitä, kuinka sopeutuu korkealla olemiseen. Viime vuotisen reissun merkitys ja arvo ajatellen MM-Turkkia ja muutenkin tulevaa tuntuikin kasvavan, kun kuumemittari näytti 39:ää..

Nyt olen kuitenkin taas terveenä ja saanut myös tuntumaa lumella hiihtämiseen hiihtoputkessa viimeisten viikkojen aikana. Tuubissa onkin ollut hyvät olosuhteet. Viikolla 42, kun meillä on seuraava leiri täällä Vuokatissa, on ohjelmassa sitten jo enemmän hiihtoa. Toivotaan ilmojen hieman kylmenevän, jotta 10.10. avattava ensilumenlatu pysyisi hyvässä kunnossa.

Terveisin,
Matti

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Kohta pääsee hiihtämään!

Sillä välin kun muu ryhmämme leireilee Ramsaussa, minä olen harjoitellut kotoisasti Keski-Suomessa viimeisten yo-kirjoitusten lomassa. Ensi viikolla suuntaan kuitenkin Vuokattiin omalle leirille ja pyrin tekemään siellä hyviä harjoituksia ennen ensilumille siirtymistä. Olen hiihtänyt viimeksi huhtikuussa oikeilla suksilla, joten on mukava päästä tekemään pari lenkkiä hiihtoputkessa pitkän tauon jälkeen. Oikeilla suksilla hiihtäminen eroaa kuitenkin jonkun verran rullilla harjoittelemisesta.
Pari pientä kolhua on syksyn varrelle mahtunut, ensin kaaduin rullasuksilla (ei kannata kokeilla…) ja sitten tulin muutamaksi päiväksi pieneen flunssaan. Eivät nuo juuri ole menoa haitanneet, vähän on joutunut harjoittelua muuttamaan, mutta sellaista sattuu. Nyt täytyy vain olla tarkkana terveyden kanssa ja pyrkiä tekemään pelkästään hyviä ja onnistuneita harjoituksia. Näin harjoituskauden loppupuolella hommaa ei kannata pilata, ja kehoa täytyy osata kuunnella.
Syksy on ollut minulle muutoksen aikaa. Tällä viikolla muutin Jyväskylässä soluasunnosta yksiöön (vieläpä upouuteen ja aivan hiihtoladun viereen!), samoin lukio on nyt suoritettu. Hiihtoladulla allani ovat tulevalla kaudella keltamustat sukset. Näitä ja myös muita uusia välineitäni pääsen testaamaan jo ensilumilla ja odotan innolla kokeiluja. Ensilumilta ei ole enää pitkä matka kilpailukauden alkuun. Tuntuu, ettei viime kaudesta ole kuin hetki aikaa ja kohta kalenteri täyttyy taas kisaviikonlopuista. On kuitenkin kiva päästä testaaman omia kykyjä ja näkemään harjoittelun tuloksia.
Tänä viikonloppuna olin mukana ohjaamassa Keski-Suomen piirinleiriä Himoksessa. Oli mukava huomata, miten innokkaina ja reippaina hopeasompaikäiset olivat harjoituksissa mukana. Ei taida tuo valmennuspuoli olla ihan minun juttuni, mutta ainakin kannustaa osasin!

Anni